Innostu Innovaatio osaksi elämää!
Kevyt isku pesäpallomailalla vasempaan korvaan saattaa tehdä sinusta neron. Vaikka tämä on totta, en kuitenkaan kehottaisi kokeilemaan. Yhdysvaltalainen Orlando Serrell sai baseball-pallosta iskun päähänsä ja hupsista hänen muistinsa parani kertaheitolla - vai sanottaisiinko kertaiskulla. Hän pystyi tämän kokemuksen jälkeen muistamaan tarkasti säätilan lähes kolmenkymmenen vuoden ajalta, jokaisena päivänä.
Kyseessä on jo lähes klassikoksi muodostunut tapahtuma, jossa isku, jokin sairaus tai vaikkapa dementia jollakin tavalla häiritsee vasemman aivolohkon toimintaa. Vasemman aivolohkon toiminnan häiriintyessä siirrymme automaattisesti käyttämään oikeaa aivolohkoamme ja samalla saatamme huomata saaneemme uusia loistavia kykyjä.
Vasemman aivolohkomme lyhytaikaismuisti toimii tunnetusti 7+/-2 muistiyksikkönsä turvin. Nämä muistiyksiköt väsyvät esim. koulussa oppituntien aikana ja meidän on aika ajoin pakko lepuuttaa niitä. Vasen aivolohko hoitaa tehtävänsä hienosti normaalin arkielämän aikana, mutta sellaiset huippusuoritukset, joihin oikea aivolohkomme kykenee, ovat vasemman aivolohkon suorituskyvyn ulkopuolella.
Orlando Serrellin tapauksessa voi sanoa, että hänelle ilmáantui ns. savant -kyky. Savant -ilmiö esiintyy useimmiten autistisilla ihmisillä. Ilmiö on tullut monille tutuksi elokuvasta "Sademies", jossa Dustin Hoffman esitti autistia. Brittiläinen Daniel Tammet on tunnettu autisti, joka mm. kykenee luettelemaan piin desimaaleja ulkomuistista yli 22.000 kappaletta. Tammet myös näkee luvut väreissä. On mielenkiintoista, että luku 11, jota esoteerisesti on pidetty "mestarilukuna" on myös Tammetin mielestä ystävällinen luku. Luku 289 on erityisen ruma. Siihen en ole tosin löytänyt mitään selitystä. Sana Finland näkyy hänelle sinisenä.
Vasen aivolohkomme on ideoiden tuottajana varsin vaatimaton, siitä huolimatta olemme perinteisesti luottaneet sen kykyihin ja jättäneet oikean aivolohkon taiteilijoille ja muille turhille muusikoille. Oikean aivolohkon kykyjä on kuitenkin viime vuosina tutkittu ja on alettu yhä enemmän löytää tapoja, joilla ne saadaan hyödynnettyä. Amerikkalaissyntyinen nykyisin Australiassa elävä Allan Snyder on jäljittänyt aivoissamme olevaa nerouden potentiaalia ja on kehittämässä uskomattomalta tuntuvaa "Pelle Pelottoman" päähinettä. Päähineessä on käämi, johon syötettävä pulssivirta häiritsee syntyvän magneettikentän kautta vasemman aivolohkon toimintaa, jolloin nerous pääsee puhkeamaan esiin. Ensimmäiset kokeilut ovat olleet lupaavia.
Musiikilla on myös huomattu olevan voimakas aivoja kokonaisvaltaisesti stimuloiva vaikutus. Niinpä nykyisin on jo netistä ostettavissa erityistä aivomusiikkia, joka tähtää aivotoiminnan vahvistamiseen. Vanhat herrat Bach, Mozart, Händel jne. tosin ymmärsivät tämän jo kauan sitten. Erityisesti hitaan barokkimusiikin on todettu vaikuttavan suotuisasti aivojemme kykyihin. Uskon, että on mahdollista löytää tietty musiikki ja sopiva värähtelytaajuus, jolla aivojemme kyvyt saadaan esille. Ennen sitä meidän on tyydyttävä vähän vaatimattomampiin tapoihin, jotka tosin päivä päivältä kehittyvät.
Miksi olen tällaisesta huuhaasta kiinnostunut? Olen vahvasti sitä mieltä, että olemme näissä asioissa lähellä läpimurtoa. Yhteiskuntamme on jollakin tavalla käyttänyt paukkunsa loppuun, kuten nykyinen talouskriisi selvästi kertoo. Tarvitsemme todellisen kvanttihypyn ja runsaasti uusia innovaatioita kaikilla elämän alueilla päästäksemme nykyisestä umpikujasta eteenpäin.
tiistai 13. tammikuuta 2009
Innostu | Innovaatio osaksi elämää!
Tunnisteet:
elämä,
Innostu,
innovaatio,
luovuus,
oudot jutut,
usko,
uuden energian innovaatiot
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Totta puhut veliseni
VastaaPoista